Golfvalmentajat Heini Haapala ja Ari Savolainen tekivät vielä vuosi sitten pitkää päivää Suomessa. Talviaikaan valmentaminen tapahtuu hallissa, jossa pariskunnan työt loppuivat usein vasta yhdeksältä. Iltaisin ei siis juuri jäänyt aikaa lapsille Ellenille, 10, ja Jesperille, 13. Kiireinen elämä kansainvälisilläkin kentillä oli ehtinyt tulla tutuksi Latvian maajoukkueen päävalmentajana toimivalle Arille ja itsekin aiemmin maajoukkuevalmentajana toimineelle Heinille.
– Parasta Espanjassa on ollut se, että pystymme nauttimaan enemmän perheen yhteisestä ajasta. Arkena käymme rannalla potkimassa palloa, vaeltamassa ja muuten vain ulkona. Edullisemman hintatason ansiosta käymme useammin ravintoloissa kuin Suomessa. Olemme tehneet myös viikonloppureissuja Sevillaan ja Madridiin katsomaan kaupunkien kulttuuritarjontaa, Heini kertoo.
Koulun hakuilmoitus pisti pyörät pyörimään
Costa del Sol oli tuttu jo vuosien ajalta, sillä parin harjoitusmatkat maajoukkueaikana suuntautuivat Etelä-Espanjaan.
– Ajoin tästä 10 vuoden ajan ohi ihmetellen, miksi kukaan haluaisi muuttaa tällaiseen turistipaikkaan, Heini nauraa.
Ajatus talvista etelässä oli kypsynyt parin mielessä jo pitkään, ja kun sitten vastaan tuli Aurinkorannikon suomalaisen koulun hakuilmoitus helmikuussa 2022, päättivät vanhemmat hakea lapsille sieltä koulupaikkaa.
– Rattaat lähtivät nopeasti liikkeelle, kun aloimme puhua muuttoaikeistamme julkisesti. Erään tutun kautta sain yhteyden Golf Torrequebradaan, jonne pääsimme molemmat töihin. Ellen sai paikan suomalaisesta koulusta, mutta Jesper jäi varasijalle. Järjestimme Jesperille paikan Aurinkorannikon opetus ja valmennus -kotikoulusta.
Perheen asumisjärjestelyt jäivät vähän viime tinkaan kiireisen kesän vuoksi, mutta se osoittautuikin onnenpotkuksi. Loppukesästä Heini tutki nimittäin Airbnb:n asuntotarjontaa ja löysi aivan rannan tuntumasta kivan asunnon, jonka sai vuokrattua koko talveksi edulliseen hintaan – olihan varsinainen lomasesonki jo ohi.
– Jätimme suurimman osan tavaroistamme Suomeen ja toimme tänne kolme muuttolaatikollista. Yritämme pärjätä vähällä, emmekä sitä paitsi vielä tiedä, jääkö talvi Espanjassa kertakokeiluksi vai pysyvämmäksi tavaksi.
Vähemmän töitä, enemmän yhdessäoloa
Työpaikka vaati vanhemmilta NIE-numeroa, jonka saamiseksi piti käydä kahtena päivänä poliisilaitoksella yhdessä asiointiavustajan kanssa.
– Täällä kaikki tapahtuu edelleen virastoissa, ja asioinnissa vierähtää usein koko päivä.
Parin valmennuspalveluita ei ole tarvinnut erikseen mainostaa, sillä sana on kiirinyt. Tämänhetkisistä asiakkaista lähes kaikki ovat suomalaisia. Työpäivät ovat useimmiten nelituntisia, sillä Espanjassa asumisen idea oli nimenomaan hidastaa tahtia.
– Halusimme pitää puolisapatin. Tulot ovat toki nyt pienemmät, mutta toisaalta vuokralle laitettu Suomen-koti paikkaa tilannetta.
Uusia kokemuksia lapsille
Aluksi muutosta innoissaan olleet lapset kipuilivat kotiin jääneitä ystäviä ja harrastuksia, mutta saivat pian uusia kavereita ja pääsivät harrastusporukoihinkin.
– Aurinkorannikon suomalaisten FB-
ryhmistä sai hyviä vinkkejä harrastuksiin. Ellen jatkaa täällä jalkapalloharrastustaan, mutta Jesper ei halunnut, sillä yli 12-vuotiaat ei-kansalaiset eivät saa osallistua peleihin.
Suomessa jääkiekkoakin harrastanut Jesper löysi kuitenkin rullakiekon ja pääsee toukokuussa mukaan edustamaan Andalusiaa kansalliskisoissa. Ellenkin on päässyt kokeilemaan uutta, sillä hän liittyi Stagecoach Marbella -teatterikouluun, jossa laulu-, tanssi- ja näytelmäharjoittelu huipentuu keväällä esitettävään Matilda-näytelmään.
– Lasten liikkumisen kankeus tuli vähän ikävänä yllätyksenä. Alle 12-vuotiaat pitää viedä koulun portille asti, eikä ole suotavaa, että lapset kulkisivat itse bussilla.
Alkukankeuksien jälkeen arki rullaa nyt mukavasti. Ellenin koulupäivät ovat samanlaisia kuin ne olisivat Suomessakin, ja kotikoulua käyvä Jesper on oppitunneilla klo 10–14. Molemmat koulut saavat vanhemmilta kiitosta, mutta pysyvämpään oleskeluun kansainvälinen koulu sopisi Heinin mielestä paremmin.
– Koulut ovat hyviä, mutta lapset eivät opi kovin hyvin espanjaa, kun he puhuvat keskenään suomea. Koulujen hintataso on kohtuullinen – mietimme jossain vaiheessa Portugaliin muuttamista, mutta siellä kansainväliset koulut maksavat helposti vuodessa kymppitonninkin per lapsi.
Perhe palaa kesäksi Suomeen, mutta pohtii jo ensi talvea.
– Olemme miettineet, että tänne voisi tulla aina muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan, vaikka vuokra toki on lyhyemmille jaksoille kalliimpi. Tämä on ihana paikka. Paljon kauniimpi kuin silloin maajoukkuematkoilla luulin, Heini nauraa. ■
Ari Savolainen on entinen golfammattilainen ja nykyinen Latvian golfmaajoukkueen päävalmentaja, jonka työmatkat Latviaan onnistuvat kätevästi myös Espanjasta käsin. Myös Heini Haapala työskentelee golfvalmentajana ja on valmentanut muun muassa Suomen naisten maajoukkuetta. Golfliitto palkitsi Heinin keväällä ansiomerkillä pitkäjänteisestä työstä golfin parissa.
Heinin Golf App sisältää vinkkejä kaikille pelin osa-alueille: lyöntitekniikoihin, pelistrategiaan, mentaalipeliin ja fysiikkatreeneihin. Sovelluksen avulla voi myös treenata Heinin kehittämää golfpilatesta, joka yhdistää golfin tekniikkaharjoittelun pilateksen menetelmiin. Pilates on erinomaista harjoittelua golfaajalle, sillä ryhdin ja syvien lihasten kehittäminen parantaa svingiä ja ennaltaehkäisee vammojen syntymistä.